Visual Violetti eli Orvokki

Visual Violetti haluaa omalta osaltaan edistää koillismaalaisten yritysten ja myymälöiden kilpailukykyä sekä luoda elävää kaupunkikuvaa.

Näkyvää markkinointia. Kauniisti, myyvästi ja elämyksellisesti!

Visual Violetti on Orvokki, joka päätti jo kuudennella luokalla peruskoulussa: ”minusta tulee isona floristi”.

Niinpä tulikin floristi, mutta nykyisin Orvokki on visualisti ja yrittäjä. Siis sakset kädessä edelleen.

Floristin tutkinto on viime vuosituhannelta, mutta Visualistin ammattitutkinto on suoritettu vuonna 2013 sekä Yrittäjän ammattitutkinto vuonna 2014.

Vahva kaupallinen kokemus myyjän työstä kahdenkymmenen vuoden ajalta sai lisäpontta ja päivitystä Merkonomin perustutkinnosta vuonna 2018.

Oman osaamisen kehittäminen sekä pitkä kokemus kaupan alalta tuovat ymmärrystä pienen paikkakunnan ympyröihin ja liike-elämän haasteisiin. Käden taidot ovat kunniassa.

Asiakaspalvelu on Orvokille sydämen asia ja jokainen somistuskeikka yksilöllinen. On antoisaa auttaa ihmisiä löytämään ratkaisuja arkipäivän pulmiin yrityksissä ja täyttää toiveita!

Orvokki harrastaa kuorolaulua, lukemista ja puutarhan asioista haaveilua. Jos aikaa on, hän leipoo tai askartelee kotoisasti. Shopping is her favourite sport!

Visual Violetti

orvokki @ visualvioletti.fi | +358 44 235 3652 | Y-tunnus 2902121-9

© Visual Violetti | Web Davas